Liian monen lapsen suojelu pettää

Aivan liian monen lapsen suojelu pettää. Onko ihme?

Huumeiden markkinointi on uponnut jo joihinkin päättäjiin, päättäviin virkamiehiin, lainvalmistelijoihin ja päihdetyötä tekeviin aikuisiinkin? Miten ihmeessä pieni tyttö tai poika voisi tehdä koko tulevaisuuttaan koskevan ratkaisun käyttää huumeita, jos aikuisetkin lankeavat taidokkaan huumemarkkinoinnin uhreiksi?

Hoitamatta jättämistä perustellaan haittoja vähentävillä toimenpiteillä ja ennaltaehkäisyllä. Mitä ennaltaehkäisyä on luoda valheellista turvallisuudentunnetta? Mitä hyötyä on saada käyttäjiin kontakti, jos hoitoihin ei kuitenkaan pääse? Ostopalvelusuhteessa olevat voittoa tavoittelevat yritykset myyvät kuntien päättäjille illuusioita hoitojen sijaan. Julkisen sektorin hoitolinjaukset ovat täysin retuperällä.

Esimerkiksi ruiskujen jakamista perustellaan tautien- ja tulehdusten ehkäisyllä käyttäjien parissa. Todellisuus on se, ettei narkomaani lähde puhtaita ruiskuja etsimään, jos lähempää löytyy roskis tai ruiskujen keräyslaatikko. Niistä saa kaivettua toimivan ruiskun käyttöönsä nopeammin.

Ruiskujen jakaminen on aiheuttanut sen, että näitä likaisia ruiskuja löytyy lasten päiväkotien pihoilta, leikkipuistoista, vessoista, hisseistä ja kaduilta, missä ne altistavat viattomia pieniä lapsia tulehduksille ja sairauksille. Mutta myyntimiesten luoma illuusio tautien ja tulehdusten ehkäisystä narkomaanien keskuudessa ei ole mitään näyttöä.

 

Nämä pienet lapsokaiset eivät tiedä ottaessaan likaisen ruiskun käteensä, millaisen riskin he ottavat - narkomaani tietää riskit kyllä, mutta ainehimoissaan he ei välitä itsestään eikä muista. He ovat kaikki hoidon tarpeessa.

Helsingin kaupunginvaltuusto käsittelee parhaillaan piikitystiloja ja ainetunnistusjärjestelmää. Hankkeiden taustalla häärää pääasiassa kaupunkiin ostopalvelusuhteessa olevat yritykset, jotka hyötyisivät näistä hankkeista taloudellisesti.

Totuus piikitystiloista on kuitenkin se, ettei narkomaani lähde etsimään piikitystilaa, koska piikitystilaksi kelpaa mikä tahansa paikka, missä aineen saa suoneen mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti; leikkipuisto, piha, porraskäytävä, hissi, vessa tai vaikkapa päiväkodin tai koulun piha. Nykyään näkee paljon julkisella paikalla piikittelijöitä, mihin kukaan ei puutu ja piikit jää niille sijoilleen. Vain ohikulkijat ja koiran ulkoiluttajat keräilevät näitä ruiskuja roskiin ja keräyslaatikoihin.

Todellisuus ainetunnistusjärjestelmästä puolestaan on se, että sen avulla luodaan harhaanjohtava ja valheellinen turvallisuudentunne nimenomaan kokeilijoille, jotta heitä saataisiin mahdollisimman nopeasti riippuvaiseksi aineista, ennen kuin heidän läheisensä ehtivät ongelmaan puuttua.

 

Huumeen ainoa tehtävä on aiheuttaa riippuvuutta käyttäjässään, jotta riippuvaisen ihmisen riippuvuussairaudella pystytään tekemään rahaa. 

Voisi kuvitella että näitä rahantekijöitä olisivat vain alamaailman pimeät huumediilerit. Mutta näin ei ole. Suuri osa riippuvuuksista saa alkunsa lääkäreiden laillisesti määräämistä lääkkeistä ja riippuvuutta ylläpitää taloudellisista intresseistä ostopalvelusuhteessa olevat voittoa tavoittelevat yritykset, jotka päihdehoidon nimissä ylläpitävät riippuvuutta, mahdollistamalla ja rahoittamalla käyttöä "korvauslääke" - nimellä.

Kunnat haluavat säästää ja ostopalveluyritykset haluavat tavoitella voittoa, mikä on johtanut siihen, ettei narkomaanit saa asianmukaista lääkkeetöntä hoitoa. Nykyinen hoitolijaus julkisella sektorilla on toistuvaa katkoilua, koska lääkkeettömiä toipumistavoitteisia hoitoja ei tueta taloudellisesti.

Kunnilla ja ostopalveluyrityksillä on yhteinen intressi jättää huumeriippuvaiset hoitamatta. Kunnat käyttävät alamaailman markkinointifraaseja hyödykseen, jotta rahaa ei tarvitsisi laittaa hoitoihin. Ostopalveluyritykset käyttävät puolestaan alamaailman markkinointifraaseja hyväkseen, saadakseen tulonsiirron alamaailmalta yritykselleen.

 

Mitä asialle voisi tehdä?

Esimerkiksi säätää laki, mikä takaa narkomaaneille lääkkeettömät hoidot, mihin sisältyy ohjaus päihteettömiin yhteisöihin. NA-ryhmät ovat päihteettömiä yhteisöjä, mitkä tukevat 12 askeleen hoito-ohjelmaa, mutta ne eivät ole hyväksytyn terapeutin johdolla tapahtuvaa lääkkeetöntä hoitoa, vaan osa sitä. Olisikin tarkoituksenmukaista että kunta tarjoaisi piikitystilojen ja ruiskujen sijaan hoitomuotoja, mitkä tarjoavat 12 askeleen toipumistavoitteista hoito-ohjelmaa, esimerkiksi Minnesota hoitoa.

Lääkkeettömien hoitojen ensimmäinen tavoite on motivoida narkomaanille halu toipua. Narkomaani ei yleensä tunne halua toipua, koska ainehimo ja vieroitusoireet ovat niin voimakkaita. Usealla ei ole edes käsitystä siitä, mitä elämä ilman päihteitä on, koska päihteiden käyttö on alkanut jo alaikäisenä.

Lisäksi korvauslääkkeille voitaisiin määrätä haittavero, kohtuullisen vieroitusajan jälkeen, mikä nousisi aina vuosittain, mitä pidempään korvauslääkettä käyttää. Näin saataisiin lääketeollisuuskin huomioimaan toipumistavoitteet. Nykyinen järjestelmä on miljardibisnes lääketeollisuudelle, lääkäreille ja epäeettisesti toimiville hoitolaitoksille.

Tahdosta riippumattomaan hoitoon pitäisi saada kehitettyä toipumistavoitteinen hoitopolku. Vankiloissa pitäisi järjestää arjen toimiin kuuluvaa tahdosta riippumatonta lääkkeetöntä 12-askeleen hoito-ohjelmaan perustuvaa päihdehoitoa. 

Kunnat voisivat lopettaa huumeiden käytön mahdollistamisen ja rahoittamisen. Korvauslääkkeet ovat vain riippuvuuden ylläpitoa ja tulonsiirtoa alamaailmalta lääketeollisuudelle ja korvauslääkettä jakaville päihdeyksiköille.

Läheiset ymmärtävät lopettaa käytön mahdollistamisen ja rahoittamisen useimmiten vasta sen jälkeen, kun ovat itse veloissaan ja varattomia maksettuaan asuntoja, huumevelkoja, ruokia, vaatteita ym perustarpeita narkomaanille, ymmärtämättä että narkomaanin omat rahat menee huumeisiin. Ja kun läheiset vihdoin ymmärtävät lopettaa mahdollistamisen ja saavat vihdoin narkomaanin hakeutumaan hoitoon, mitätöi ensimmäinen päihdetyöntekijä usein läheisten tekemän työn täysin, jatkamalla mahdollistamista ja rahoittamista yhteiskunnan tukemana. 

 

Päihdetyöntekijä joka ei usko narkomaanin toipumiseen, on väärässä ammatissa.

Kuntien virkamiesten kannattaa kiinnittää huomiota, päihdehoitopalveluita kilpailuttaessaan, että kauniit korulauseet ostopalveluyrityksen edustajilta, on useimmiten vain tavoite parantaa omaa ostopalveluasemaansa markkinoilla, tarjoamalla huumeidenkäyttömahdollisuuksia narkomaaneille nimittämällä sitä termillä: "haittoja vähentävä hoito".

 

Nykyisillä ostopalvelutarjoajilla on jo palveluita TOR verkossa. Nyt jos vielä järjestetään piikitystilat viranomaisen valvonnan ja puuttumiskynnyksen ulottumattomiin, mahdollistetaan järjestelmä, mikä mahdollistaa kaikenlaisten rikosten toteuttamisen, ilman että tutkintakynnys ylittyy. Ainetunnistusjärjestelmä puolestaan tekisi ostopalveluyrityksestä markkinajohtajan TOR verkossa. Mikäpä sen suurempi myyntivaltti, kuin viranomaisen hyväksymän laboratorion allekirjoittama todistus myyntipaikan nettisivuilla "100% metamfetamiinia" ja sitten ainetta voikin jatkaa vaikka kamelin paskalla.

 

Erityisesti lapsia tulisi suojella

Viranomaisten pitäisi suojella erityisesti lapsia joutumasta huumemarkkinoinnin uhriksi. Mutta miten viranomaiset kykenevät suojelemaan alaikäisiä, jos he itse ovat langenneet alamaailman markkinoinnin uhreiksi rummuttamaan yhteiskuntaa maksamaan aineet, välineet, tilat ja ainetunnistusjärjestelmät narkomaaneille tai huumeita lailliseksi?

Jokaisen lapsen tulisi voida luottaa aikuisiin ja viime kädessä viranomaisen tehtävä on turvata lapsuus niille, joiden koti tai kasvuympäristö ei ole vakaa ja turvallinen. Lapsen tulee voida turvata siihen, että aikuinen asettaa rajat sille, ettei lapsi tai nuori vahingoita itseään saati tulevaisuuttaan päihteillä. Hyvin monen lapsen ja nuoren riippuvuus mahdollistuu laitoksissa. Huostaanotettu saa valvomatonta itsenäistymisrahaa ja aikaa, mikä hyvin useilla kuluu huumeiden käyttöön. Alaikäinen ei voi päättää huumeiden käytöstä.

 

Ei ole uusi ilmiö, että autettava vetää auttajansa pinnan alle!